maanantai 24. lokakuuta 2011

Loppusolmuja

Kotiin saavuttuamme arki koitti, esikoisen koulu alkoi ja blogin pito jäi. Yllättävältä taholta saimme (tai siis mies) haastattelupyynnön, joten jotain juttua on jatkossa tulossa lehteen. Laitan siitä aikanaan linkin, kunhan juttu ilmestyy.


Aikomuksenani oli tehdä reissusta jonkinlainen yhteenveto koko perheen kesken. Lisäksi suunnitelmissa olisi tehdä reissusta muistoksi valokuvakirja. Mutta sitä inspiraatiota odotellessa muutam päällimmäinen miete.

Reissu oli Seikkailu isolla S:llä meidän perheellemme. Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen olin tosi voittajafiilis:  me selvisimme! Ehdottomasti kokemisen arvoinen matka.
Muutamia miettimisen arvoisia asioita:
- Amsterdamin kiertäisimme kaukaa... saimme muuten vakuutusyhtiöstä yllättävän hyvän korvauksen varastetusta pyörästä, kiitos Tapiola. Mehän päätimme ottaa omat pyörät mukaan vasta suunnittelun loppuvaiheessa ja sen vuoksi kyseinen "moka" pääsi tapahtumaan.
- Reittisuunnitelma eli koko ajan. Oli vaikea arvioida etukäteen kuinka pitkiä päivämatkoja lasten kanssa pystyy ajamaan. Se oli toisaalta mukavaa, mutta toisaalta pieni stressinpoikanen. Lasten kanssa matkatessa ei ole kiva jättää majoituspaikkojen valintaa yömyöhälle. Onneksi otimme miniläppärin mukaan. Lähes jokaisessa hotellissa oli ilmainen nettiyhteys, jonka avulla illalla saimme tehtyä seuraavan päivän suunnitelmat ja hotellivaraukset.
- Pyöräretkeily on kallista, etenkin kun yöpyy hotelleissa. En vieläkään tiedä onko Hollannissa B&B paikkoja, mutta ei niitä ainakaan matkan varrelle sattunut. Tai sitten emme tunnistaneet niitä. Emme nähneet myöskään yhtään leirintäaluetta, tosin emme niitä erityisesti etsineetkään.
- Meidän perheen ongelma on aamu-unisuus. Oli vaikea päästä tarpeeksi ajoissa liikenteeseen, jolloin loppupäivä jouduttiin ajamaan tosissaan.
- Sopiva päivämatka olisi ollut 40-50km, jolloin olisi ehditty poikkeamaan leikkipuistossakin. Pisin päivämatka taisi olla 73km ja vaikka sekin meni ihan hyvin, niin ei me turhia taukoja juuri ehditty pitää.
- Lapset viihtyivät käsittämättömän hyvin! Tappelivat ja kiukuttelivat paljon vähemmän kuin kotona. Isompi ei kyllä ole edelleenkään halukas lähtemään uudelleen vastaavalle reissulle.
- Omat pyörät olivat hyvä valinta, kun lasten kanssa pyöräillään. En usko, että vuokrapyörillä olisimme voineet polkea yhtä paljon. Pyörät kulkivat lentokoneessa kätevästi, lentokentällä toki melkoista säätämistä, mutta kunhan aikaa varaa riittävästi, niin siitäkin selvitään. 
- Nälkä kasvaa syödessä. Koska reilu viikon reissu meni ihan hyvin, olisi hienoa lähteä vähän pidemmälle retkelle, vaikka kuukaudeksi näin ensialkuun...

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Puutarhoja ja kukkia

  
 Kaikesta huomasi, että hollantilaiset ovat esteetikkoja. Puutarhat olivat uskomattoman kauniita. Kun katselen omaa vaatimatonta puutarhaani, näen jo sieluni silmin sen kukoistavan upeana kuin Hollannissa näkemäni puutarhat. Oli piha sitten pienen pieni tai suuren suuri, niin istutukset olivat mallikelpoiset.

Nyt huomaan, että pihoja ei vain oikein tullut ikuistettua. Poljimme vain vauhdikkaasti ohi samalla kun ahmimme kukkaloistoa sisinpäämme.
Villa Augustuksen päärynäpuita
 Suomalaisiin verrattuna hollantilaisilla on omat etunsa puutarhan hoidossa. Ilmasto lienee aika suotuisa monenlaisille kasveille. Maassa sataa paljon, joten kuivuus ei ole ongelma. Luultavasti puutarhoja ei tarvitse kovin paljon kastellakaan. Toisaalta todella monien talojen ympärillä on kanavat, joista saa kasteluvettä. Ei tarvitse kallista kraanavettä kasveille lorottaa. Lisäksi talvi on paljon leudompi. Ainakin näin elokuun alussa (jalo?)hortensioita oli joka paikka pullollaan, aivan mahtavina pensaina. Sinisen ja punaisen sadoissa eri sävyissä.
punasävyisiä Hortensian kukkia Eftelingissä

 Hollantilaiset myös selvästi rakastavat muotoon leikattuja ja kasvatettuja puita. Tyypillistä kaupunkien lähiöissä oli talojen etupihalla vaakasuoraan kasvatetut kolme puuta. Valitettavasti en osaa sanoa mitä puita ne yleensä olivat. Talojen etupihat ovat pieniä, joten kasvatustavalla on toki selkeät etunsa. Etupihan istutukset ja käytävät ovat selvästi rajatut. Siis selkeää ja yksinkertaista, mutta kuitenkin samalla monimuotoista.

Maaseudulla, jossa tontit ovat suurempia, on enemmän vaihtelua etupihojenkin muotoilussa. Tosin varsin usein talot silti rakennetaan lähelle tietä, joilloin suurin piha-alue jää talon sivulle.



Kanaalin varren pihoja. Tuollainen huvimaja olisi aika ihana...
Naapurin piha

Villa Augustuksen puutarha olikin sitten ihan oma maailmansa. Toisaalta oli siinä selvästi tunnistettavia hollantilaisia piirteitä. Se vain oli runsaudessaan toki omaa luokkaansa. Kaikki omena-ja päärynäpuut oli taivutettu kasvamaan eri muotoihin. Ja tuottivat hyvää satoa. Vilja sai 7v. lahjaksi omenapuun, jota olin jo ennen lähtöämme katsonut siihen malliin, että siitä saisi hyvän säleikköomenapuun. Sen tämän hetkiset oksat nimittäin lähtevät kaikki suoraan sivuille. Kunhan vain keksin pihasta sille vielä oikean paikan, meinaan yrittää kasvattaa sen säleikköön. Onkohan se kovin paljon talvenarempi silloin? 









Hortensiat ovat kyllä aivan upeita!!! Harmi etteivät ne talvehdi Suomessa. Ehkä yksi syyshortensia täytyisi kuitenkin pihalle laittaa...

Suurimmassa osassa taloista oli myös jonkinlainen hyötypuutarha. Monilla oli myös kasvihuoneet, joissa tomaatit, kurkut ja paprikat viihtyivät.
Nyt on kyllä sellainen tunne, että täytyisi oma pihamaa pistää kukoistamaan samaan malliin. Yhteen nurkkaan kasvihuone, viereen pieni terassi. Rivi säleikköön kasvatettuja omenapuita. Reheviä kukkapenkkejä ja vesiaihe. Onhan tässä talvi aikaa haaveilla ja suunnitella...

tiistai 9. elokuuta 2011

Viljan lentokonelaulu

Sanoitettu Blue1:n lennolla KF832 Amsterdamin kentällä ja nousukiidon aikana 8.8.2011
Sävel: milläs minä pääsen taivaaseen

Kiitotien pää on kaukana;
sinne täytyy laivalla matkata.
Laiva kulkee yli aaltojen,
niin lentokentälle me pääsemme.

Ja kotiin nyt me lähdemme,
tuolla koti jo häämöttää.
Perillä ollaan, luulen niin.
Koti on ihana yllättäin.




Koti, ihana koti!

Niin se reissu vain tuli tehdyksi... Eilen lennettiin Suomeen. Isäni toi kentälle meidän auton ja kävimme vielä heidän kauttansa kunnes illaksi pääsimme omaan kotiin.

Vilja ei meinaa enää uudelleen lähteä pyöräilemään -koskaan. Otso olisi lähdössä. Samoin kyllä me vanhemmat voisimme uudelleen lähteä.Mutta täytyy myöntää, että nyt vähän väsyttää... Kirjoittelen vielä enemmän kokemuksia, mietteitä ja reissun hyviä ja huonoja puolia lähiaikoina.

Pyöräilyä tuli reissun aikana n. 320km.Kolme päivää meni Amsterdamissa ilman polkemista kokonaan, kahtena päivänä pyöräiltiin 15-20km, mutta viitenä päivänä matkaa kertyi 50-74km. Ei ehkä kuulosta kovin paljolta, mutta kun  mukana on 3- ja 7-vuotiaat lapset, niin onhan sekin saavutus. Lapset ansaitsevat vielä ihan omankin tarinansa, mutta jo tässä vaiheessa voin sanoa, että heidän kanssaan ei ollut mitään ongelmia. Viljakin istui satulassaan kiltisti koko matkan, eikä valittanut kertaakaan. Suloiset kullanmuruni!

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Kohti lentokenttää

Hienon huvipuistopäivän jälkeen oli aika suunnata pikkuhiljaa kohti lentokenttää. Schipholiin on matkaa n. 112km. Matkan pituus tosin riippuu täysin ohjelmasta millä sitä lasketaan. Aika paljon käytimme hollantilaista pyöräilysivustoa. Sen reitit ovat kauniita, mutta toisaalta hivenen pidempiä kuin aivan suorin reitti.
Koska hotellihuoneen hintaan kuului kahden päivän lippu huvipuistoon, lähdin lasten kanssa vielä pikareissulle. Parhaaseen laitteeseen oli jo kamalan pitkä jono, joten sinne emme voineen mennä, mutta parissa laitteessa kerkesimme käydä ja piipahdimme myös nukkuvaa prinsessa Ruususta katsomassa.


Hotellin aamupalallakin oli lapset huomioitu monin tavoin. Kananmunat tarjoiltiin jätskitöttöröissä, pienet pannukakut oli koristeltu huvipuiston teemakuvin. Sämpylöitä ja leipiä oli joka lähtöön, tuoreista hedelmistä oli tehty salaattia. Mutta yksi piirre hollantilaisissa aamupaloissa ihmetyttää. Maassa, jossa viljellään miljoonittain tomaatteja, kurkkua ja salaattia, ei tarjoilla vihanneksia aamupalalla.

Olimme valinneet seuraavaksi majapaikaksemme hotellin Goudasta, sinne olisi n.70km matkaa. Reitti oli erittäin kaunis. Päivällä paistoi aurinko, mutta iltaa kohden alkoi taivaalle kertyä tummia pilviä. Onneksi vältyimme pahimmilta sateilta. Viimeisen tunnin pari vähän sataa tihuutti. Matkalla oli kaksi joen ylitystä lossilla ja kolmas vesibussilla. Muuten ajoimme lähinnä maaseudulla, joko viivasuoraan peltojen poikki tai kanavan reunaa seuraten.

Päivä oli varsin pitkä, koska aamulla olimme lähteneet niin myöhään huvipuistossa pistäytymisen vuoksi. Gouda on kaunis, vanha hollantainen kaupunki. Kävin hakemassa hotelliin jotain ruokaa, sekin on muuten yllättävän vaikeaa... Ruokakauppa oli menny kahdeksalta kiinni. Paikalliset syövät "kevyttä" naposteltavaa lounaaksi, kuten kaikenlaisia rasvassa uppopaistettuja, leivitettyä lihoja ja ranskalaisia. Mutta illalla he syövät tietysti paljon hienommin. Sain siis etsiskellä hetken aikaa ennen kuin löysin "pikaruokapaikan".

Aamulla tutustuimme hiukan Goudan kaupunkiin. Kuuntelimme vanhan kirkon kaunista kellonsoittoa, joka soi hyvin heleänä ilmeisesti sekä tasalta että puolelta. Lisäksi oli sunnuntai, joten jumalanpalveluskellotkin saattoivat soida. Hotellin sisäpihan aita oli kiinni toisessa kirkossa, josta kuului myös todella iloista ja mukavaa ylistystyyppistä musiikkia. Olisi ollut kiva mennä mukaan, mutta kello oli jo sen verran paljon, ettei sinne ehditty. Goudan torilla on todella upea kaupungintalo, se on kuin prinsessasatulinna.

Pikkuhiljaa aloitimme viimeisen etappimme, matkan kohti lentokenttää. Emme viimeisenä iltana saaneet nettiyhteyttä toimimaan, joten emme saaneet tarkkaa mittaa loppumatkalle, mutta arviolta sen piti olla n. 45-50km. Katsoimme kartasta kauniin näköisen reitin ja sellainen se olikin. Päivän ainoa haittapuoli oli kova tuuli, joka noin puolet matkasta oli suoraan vastainen tai ainakin sivutuuli.

Lentokentällä nyt olemme, Yotel-nimisessä hotellissa, jossa emme itseasiassa saisi olla... Olin varanut täältä huoneet jo kauan sitten, mutten ilmeisesti lukenut tarpeeksi hyvin kaikkea pienellä präntättyä. Tämä on siis transit-alueella ja tarkoitettu kai vain "international"-lennoille. Mistä ihmeestä voi tietää, että Schengen-alue ei ole sitä??? Onneksi olivat passintarkastuksessa ystävällisiä ja lupasivat meille pääsyn tänne. Oikeastaan vain siksi, että mukanamme oli pienet lapset.

Aamulla haetaan pyörät säilytyksestä, ne on jo pakattuna kolmeen pahvilaatikkoon. Mennään check in:iin ja lennetään Suomeen. Kone lähtee klo 10.55 paikallista aikaa. 10 päivää on mennyt käsittämättömän nopeasti ja kaikki kotiasiat (lue työasiat) ovat jääneet unholaan. Todellinen irtiotto arjesta. Arki kyllä koittaa keskiviikkona klo 8.30, kun Viljalla alkaa ensimmäinen koulupäivä ikinä.

perjantai 5. elokuuta 2011

Efteling!!!

Kun koko reissua lähdimme suunnittelemaan, mies aika pian muisti lukeneensa Moottorilehdestä jutun Euroopan parhaista huvipuistoista. Top 5 listalla oli paikka nimeltä Efteling. Suomenkielisiltä sivuilta ei löydy juuri mitään tietoa kyseisestä paikasta. Puiston nettisivujen perusteella paikka vaikutti mielenkiintoiselta. Reittivalinta siis tehtiin varsin pitkälti sen perusteella, että Eftelingiin oli päästävä.

Aamulla ajoimme siis 10 km Dongenista Kaatsheuvel-nimiseen kylään, jossa huvipuisto sijaitsee. Olimme jo kauan sitten varanneet Efteling Hotel:ista majoituksen, päätimme kerrankin elää todella leveästi ja ottaa kunnon teemahuoneen. Hotellin löytäminen on hieman hankalaa, mutta muutaman erehdyksen jälkeen löysimme perille,.saimme respasta päiväliput huvipuistoon ja aamiaskupongit. Huone vapautuisi vasta kolmen jälkeen. Ja ei muuta kuin hurvittelemaan.


Keinukarusellissa
Ikärajat olivat selvästi löysempiä kuin Suomessa. En usko, että Otso olisi näin vauhdikkaaseen keinukaruselliin kotimaassa päässyt. Samoin joihinkin muihin laitteisiin oli pääsy kaikkein pienimmilläkin ja vaikkei vauhti ollutkaan päätä huimaavaa, niin niissä oli varsin pelottavaa musiikkia ja pimeää.


Tämä kuva on unimaailmasta. Yritän myöhemmin päivittää laitteiden oikeat nimet. Aivan upea kokemus. "Laitteet" ovat täynnä pieniä yksityiskohtia ja tekniikkaa. Kaikki liikkuvat johonkin suuntaan ja osa varsin monimutkaisesti. 
Unimaailman keijuja

Satumetsässä
 Satumetsä pelkästään oli kooltaan Muumimaailmaa vastaava. Siellä oli näkemistä pitkäksi aikaa. Jo pelkästään siellä olisi saanut menemään koko päivän, jos olisi osannut hollantia. Metsässä nimittäin oli esitelty paljon eri satuja: Grimmin veljesten tarinoita, HC Andersenia ja muita perinteisiä satuja. Osassa oli vain liikkuvia hahmoja, mutta toisissa koko satu tuli luettuna.




Efteling Hotel

 Hotelli oli varattu hyvissä ajoin. On itse asiassa mielestäni yllättävää, että huvipuistolla on kyllä englanninkieliset nettisivut, mutta läheskään kaikkia asioita ei sieltä löydy. Kuten hotelli nettivarausta. Joten olin tehnyt sen hollannin kielellä :) Kaikkein mielenkiintoisimmat teemasviitit oli jo varattu, tasapuolisuuden nimissä en halunnut ottaa prinsessahuonetta, joten päädyimme Nothern lights-huoneeseen. Ja täytyy sanoa, että vaikka tämä paljon maksaakin, niin kokemus se on tämäkin....

igluhuoneessa
 Huvipuistoa ei millään ehdi päivässä kokemaan kokonaan. Yritämme aamulla mennä sinne  vielä pariksi tunniksi ennen kuin jatkamme matkaa. Ajamme oikeastaan suoraan kohti pohjoista eli lentokenttää. Yhden yön vielä viivymme matkalla, viimeisen yön lentokentällä ja maanantaina lennämmekin jo kotiin.

Villa Augustus, Dortrecht

Meidän huoneemme piharakennuksen päädyssä



 Netistä siis löysin mielenkiintoiset nettisivut ja varasimme sen pohjalta majoituksen matkan varrelta. Paikka oli aivan mielettömän upea, ainakin omasta mielestäni. Alunperin korkea torni on ollut vesitorni ikkunoineen kaikkineen. Siitä oli tehty hotelli ja vanhasta pumppaamorakennuksesta ravintola-kahvila-myymälä. Niiden väliin jäävä piha oli muutettu upeaksi puutarhaksi, jonka antimia ravintolassa tarjoiltiin. Pihassa oli ainakin kolme kasvihuonetta, joista yhdessä kasvoi tomaatteja, toisessa viinirypäleitä ja kolmas oli sitruspuiden talvikoti.
Näkymä huoneen ikkunasta/terassilta
 Puutarhassa riitti myös ihmeteltävää. Miten moneen eri muotoon omena- ja päärynäpuita voikaan kasvattaa. Hollantilaiset muutenkin näyttävät harrastavat muotoon kasvatettuja puita. Lähes kaikkien talojen etupihassa on vaakasuoraan kasvatettu rivi lehtipuita.

Jos joskus suunnittelet matkaa Hollantiin, käy ihmeessä Villa Augustuksessa. Yöpymisen hintakaan ei ollut ollenkaan kohtuuton. Toki jos tykkäät luksuksesta ja kimalteesta, niin et ehkä tykkää. Mutta rosoisesta

Puutarhaa, takana ravintolarakennus

Villa Augustus, vanha vesitorni
 Tuolla tornin ylimmässä kerroksessa olisi kiva asua... Olisi toki kiva tietää millaisia huoneita taloon on muutenkin rakennettu, ovatkohan hyvinkin loft-tyylisiä???
Ravintolan kattokruunu

Ravintolan sali
 Ruokalista ei ollut kovin pitkä. Keittiö toimi avokeittiö periaatteella,. on siinä kokeilla vähän paineita.... Pyrkivät mahdollisuuksien mukaan käyttämään oman pihan tuotteita tai lähiruokaa. Iltasella paikka oli täynnä ja päivälläkin, kun lähtöä teimme, niin kahvittelijoita alkoi jo olla paljonkin. Ihmiset selvästi tulivat myös ihastelemaan puutarhaa.

Kahvila-myymälä

Vilja tutkimassa myymälän aarteita
Myymälässä olisi ollut ostettavissa kaikkea ihanaa... Onneksi pyörällä matkaaminen vähän rajoittaa suurimpia ostohimoja.

Aamu sinänsä ei valjennut kovin mukavasti muuten. Otso heräsi seitsemältä janoon, kakisteli sen kuuloisesti, että luulin hänen oksentavan. Tunnin kuluttua nukahti uudelleen ja aamupalalla oli kalpea. Lopulta oksensi pari kertaa ja nukahti jälleen. Taas oli mietittävä mitä tehtäisiin. Seuraavana päivänä pitäisi jo olla huvipuistossa reilun 60 km päässä... Huone oli luovutettava puolilta päivin, seurasimme Otson vointia siihen saakka ja päätimme lähteä jatkamaan matkaa, koska oksentelu ei jatkunut. Pari kertaa Otso yökki, mutta ei kunnolla oksentanut. Nukuttuaan yhdet päiväunet heräsi "omana itsenään" ja totesi: Jumala paransi minut jo nyt.
Kyllä on vanhempana vaikeaa välillä päättää mikä on lapselle parhaaksi. Nyt meni onneksi näin päin... Tämä on niitä matkustamisen "iloja".


Pyöräilyn kannalta päivä oli varsin helppo. Ajoimme Dortrechtistä Dongeniin. Maas-joen yli menimme valtavan pitkää (ja pelottavaakin) siltaa pitkin. Sen jälkeen ajoimme maaseutumaisemissa pitkän aikaa. Kilometrejä kertyi 48. Dongenista olin varannut huoneen/huoneet Hotel Villasta, joka oli pieni ja viihtyisä hotelli myöskin.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

slow lifea tämäkin



Euromaast

Aamu alkoi sateisena hyvin nukutun yön jälkeen. Koska illalla olimme niin myöhään perillä, emme jaksaneet nousta kovin aikaisin ja lähtö venähti yli yhdentoista. Aamulla löysin ihanan näköiset nettisivut, kun  etsin hotellia Dortrechtin kaupungista. Varasimme sieltä huoneen ja ei muuta kuin polkemaan.

Ensin suuntasimme Delftin vanhaan, vanhaan kaupunkiin.Sen uusi kirkkokin on valmistunut 1300-luvulla. Söimme ja jatkoimme matkaa. Ohitimme Rotterdamin Maas-jokea seuraten lähinnä satama-alueiden puolelta. Päästäksemme Dortrectiin meidän piti ALITTAA Maas-joki. Hissillä alas, tunnelia pitkin toiselle puolelle
ja hissillä ylös. Ei ole taidettu ennen joen alta mennä pyöräillen.


Alkusalaatti hotellin puutarhasta
Maas-joen alta mennään tietenkin pyörätietä pitkin
Jokaisen kaupungin väli oli n. 20 kilometriä, joten sopivasti tuli pysähdystäkin matkan varrelle. Rotterdamissa pistäydyimme suuren tornin juurella, valitettavasti emme ehtineet maisemia katsomaan.

Vihdoin 67km ajon jälkeen pääsimme perille. Hotelli ja koko alue on aivan mahtava. Missään vastaavassa emme ole koskaan olleet.

Hotellihuoneesta
Täytyy loput jättää huomiseksi. Yritän myös saada kuvia lisättyä. Huomenna suuntaame mahdollisimman lähell Eftelingin huvipuistoa, jossa meinaamme perjantain hurvitella.

Pieni iltalenkki

Eilen paasimme vihdoin viimein matkaan. Siis pyorailemaan!!! Pyorakaupasta olivat ilmoittaneet, etta osa saattaa saapua aamupaivalla tai iltapaivalla, kehoittivat tulemaan viiden kuuden aikaan kyselemaan. Olimme jo edellispaivana luvanneet lapsille elaintarhareissua, joten lahdimme ensin sinne. Talla kertaa ajelimme ratikalla.

Elaintarha Artis Zoo, oli tosi hyva: siisti, monipuolinen, sopivan kokoinen. Varsin paljon siella oli ihmisia, mutta toisaalta nahtavaakion oli. Suloisin oli kaikkien mielesta pieni leijonan pentu. Koko perhe makoili somasti yhdessa, isa tassu aidin kyljen paalla ja pentu aidin tissia imemassa. Kirahvit ovat myos uljaita, niillakin oli yksi poikanen, mutta se vain makasi, joten ei oikein nahty minka kokoinen se oli. Gorilloja, upeita perhosia, wallabeita, susia ja monia muita siella nahtiin myos.

Elaintarhassa meni niin kauan, etta pyorien haku vahan viivastyi. Jannityksella menimme katsomaan olisiko kaikki valmista. Oliko puuttuvat karryn osat saapuneet ja olivathan  ne. Palasimme hotelliin, pakkasimme tavarat kyytiin ja lahdimme matkaan hivenen ennen seitsemaa. Matkaa oli reittisuunnitelman mukaan 49km... Eksyimme muutaman kilometrin jalkeen alkuperaisesta suunnitelmasta, mutta pyoratiet on niin hyvin merkitty, etta oli helppo kuitenkin loytaa oikeaan suuntaan. Ajoimme lentokoneiden laskeutumislinjan alta, kanaalien varsilla, maaseudun halki ja lopulta illan pimeydessa paasimme hotelliin. Ilta oli rankka, mutta lapset parjasivat loistavasti. Vilja kylla nukahti melkein heti huoneeseen paastyaan.

Nyt jatkamme matkaa Delftiin ja siita jonnekin, en viela tieda minne.

Valitettavasti en saanut omaa lapparia yhdistettya langattomaan verkkoon, joten kuvia ei nyt saa nakyviin.

maanantai 1. elokuuta 2011

Aurinkoa, aurinkoa


Junassa on kivaa matkustaa
Kun aamulla saimme pyörien suhteen asiat kuntoon, oli aika lähteä nauttimaan aurinkoisesta päivästä. Olimme suunnitelleet lähtevämme eläintarhaan, mutta hotellin omistaja sai meidän houkuteltua meren rannalle Zandvoortiin. Kävelimme keskusrautatieasemalle, hyppäsimme junaan ja ajoimme rannalle. Otson mielestä hiekka oli kuin Thaimaassa, mutta vesi ei kyllä ollut kovin lämmintä. Mutta silmin kantamattomiin vaaleaa, pehmeää hiekkaa. Rannasta päin kaupunki näytti kuin Itä-Saksasta reväistyltä. Vähän kauempana oli sieviä taloja ja paljon pieniä pensionaatteja. Aika monien ovessa oli "täynnä"-kyltti, joten Euroopan lomalaiset ovat sinnekin rynnistäneet.



Vilja laulaa unilaulua "nukelleen"




unamatkalla Haarlemista Zandvoortiin näimme hienoja nummimaisemia ja metsää(!). Päätimme pistäytyä siellä ennen kotimatkaa, mutta lopulta kävelimme koko viiden kilometrin matkan seuraavalle juna-asemalle. Lapset matkustivat tyytyväisinä pyöräkärryssä. Heillä tuntui olevan kärryssä mukavaa, leikkivät yhdessä ja keksivät kaikkea kivaa.
Koska emme siis päässeet pyörän selkään vielä tänään, niin kävelimme ainakin 15km yhteensä päivän aikana. Matka sekin...



Ja pinkit renkaat!

Hollantilaista pyöräilykulttuuria ei vain voi olla ihastelematta. Pyörätiet ovat aivan loistavia!!! Pyöriä on moneen lähtöön. Pääsääntöisesti Amsterdamin alueella ihmiset liikkuvat mummopyörillä. Tämän päivän reissulla näkyi aika paljon myös ns. parempia pyöriä, maantie- ja maastopyöriä. Useimmat merkit ovat meikäläisille täysin tuntemattomia, ilmeisesti paikallisia merkkejä. Tunnettuja merkkejä näkee varsin vähän. Mutta lujaa ja kevyen näköisesti täkäläiset pyörillään painelevat. Ilmeisesti heillä on rautainen kunto. Kypärää eivät kaupunkilaiset käytä ollenkaan, eivät edes lapsilla. Sen sijaan lähes kaikilla kuntopyöräilijöillä on kypärät päässään. Onkohan hollantilaisilla paljon aivovammoja? Luulisi kaupunkinopeuksissa juuri päävammoja tulevan helposti. Autot kyllä kunnioittavat pyöräilijöitä käsittämättömän hyvin. Monesti tuntuu, että pyöräilijä on täällä katujen kuningas. Meinaavat nimittäin välillä ajaa jalankulkijoidenkin päälle.


Tyylikäs kaupunkipyörä
Tämmöinen kukkakori olis hieno

Monenmoisia pyöriä on nähty, tänään tuli muutamia kuvattua. Iittalan kauppa on ihan keskustassa, sen edessä oli tänään sävy sävyyn sävytetty pyörä. Tuollaiset vaaleanpunaiset renkaat olis aika mahtavat.


Söpö lastenpyörä, etenkin polkimet

Vaikeuksien kautta voittoon, toivon mukaan

Onneksi koitti arki ja päästiin hoitamaan asioita eteenpäin. Hotellin omistaja soitti aamulla monen monta puhelua ja sai lopulta asian järjestymään. Ihan kävelymatkan päässä hotellista on yksi pyöräkauppa, josta kävimme puuttuvan palan tilaamassa, mutta lupasivat sen vasta huomiseksi, vaikka aamulla maahantuojan kanssa oli ollut puhetta, että toimitus voisi onnistua täksikin päiväksi. No, kaupasta tarttui mukaan myös uusi pyörä Sepolle. Sekin saadaan vasta huomenna.

Poliisiasemalla kävimme myös tekemässä rikosilmoituksen, eihän sillä mitään muuta merkitystä ole kuin todiste vakuutusyhtiötä varten.

Mutta näillä näkymin siis huomenillalla päästäisiin jatkamaan matkaa. Täytyy nyt vain miettiä reitti täysin uusiksi, koska pyöräilyaika nyt lyheni puolella. Perjantaiksi on varattu hotelli Eftelingistä, maan parhaasta huvipuistosta.


Tänään siirrymme junamatkustajiksi ja lähdemme kohti Zandvoortia ja Haarlemia.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Harmituksen harmitus

Ei ole vaijerilukoista mihinkään...
Ensimmäiset tunteet olivat aika epäuskoisia. Illalla kaikki kolme pyörää olivat vielä nätisti paikoillaan, aamulla keskimmäinen eli Sepon pyörä oli kadonnut. Lukot olivat nätisti katkaistu isoilla pihdeillä. Mielenkiintoista, että kaksi muuta pyörää oli jätetty. Ei ollut varkaille Viljan uusi, hieno pyörä kelvannut, kuten ei munkaan vanha maastopyörä. Tilaustyötä? Täytyy todeta, että eivät paikalliset turhaan pyöriensä paksuilla kettingeillä kiinni laita. Harmittaa vain se, että ensinnäkin jätettiin pyörät ulos. Ne olisivat mahtuneet hotellihuoneen parvekkeellekin. Alunperin hotellia varatessani meillä ei ollut tarkoitus ottaa omia pyöriä mukaan. Myöhemmin tiedustelin, onko niitä mahdollista saada jonnekin sisään. Vakuuttivat tämän olevan rauhallista aluetta, mutta ei sellaista taida täällä Amsterdamissa ollakaan... Lisäksi olisi pitänyt luottaa ainoastaan U-lukkoihin, se nimittäin oli jäänyt ehjäksi.


Nyt on kaksi jäljelle jäänyttä pyörää parvekkeella ja kärry huoneessa. Pyörän mukana meni kärryn kiinnityskappale, sen metsästäminen on huomisen aamun suurin murhe. Netistä löysin muutaman nettikaupan, joissa niitä pitäisi olla. Yhdessä on jonkinlainen näyttelytila, mutten ole varma voiko sieltäkään ostaa niitä suoraan. Hotellin omistajaperhe on todella upea, ilman heitä olisimme jo varmaan hypänneet seuraavaan lentokoneeseen ja tulleet takaisin Suomeen. Hotellin "vanha" isäntä lupasi huomenna soittaa kyseiseen kauppaan ja hakea kiinnikkeenkin, jos sen sieltä vain saisi. Hän harrastaa moottoripyöräilyä ja käy mielellään hakemassa osat lähikaupungista Nijkerkistä. Täytyy vain toivoa, että kiinnikkeen sieltä saisi, muuten matkanteko taitaa loppua ennen alkuaan.
poliisioperaatio: kuolleet sorsat

Sepolle kävimme jo alustavasti varaamassa vuokrapyörän. Ei kylläkään ihan vastaa menetettyä, mutta kai sillä tarvittavat kilometrin päästelee menemään.

Maittava evästauko Vondelparkissa papukaijojen laulua
kuunnellen
Puolet päivästä meni netissä asioita selvitellessä. Toisen puolen vietimme kaupunkiin tutustuen. Vondelparkissa kävimme eväsretkellä. Menomatkalla Vilja huomasi kuolleen sorsan lammessa, paluumatkalla poliisit olivat juuri eristämässä kyseistä aluetta ja huomasimme siellä loppujen lopuksi kolme kuollutta lintua. Olisiko joutunut jotain myrkkyä vai tappavaa levää?
 
Viljan otos haikarasta

Puistossa näimme myös papukaijoja ja pienen haikaran. Otso sai täysosuman pulunkakasta. Mutta eväät olivat maittavia. Ei sellaisia valmissalaatteja vain Suomesta saa...

Pienen leposession jälkeen jatkoimme matkaa keskustaan. Kävimme siellä pyörävuokraamossa ja rautatieasemalla. Raskaan päivän päätteeksi päädyimme syömään jotain tuttua ja turvallista: BigMacia! Lasten loppuilta sujui leppoisasti KungFu Pandojen kanssa leikkiessä. Ne olivat siis Happy Mealin leluina.

Jännityksellä odotamme aamuyhdeksää ja hotellin "vanha"isännän soittoa, saako palan sieltä ja pääsemmekö jatkamaan matkaa.

Päivä 2

ei ala yhtä mukavasti. Oikea sanoa on KATASTROFI. Kurkkasin ikkunasta ja huomasin, että Sepon pyörä on varastettu. Tässä nyt sitten ollaan. Mietitään mitä tehdään. Jostain syystä pyöräkaupat ovat maanantaisinkin kiinni...

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Ensimmäinen päivä

Poseerauksia Amsterdamin tyyliin




Aloitimme päivän hotellin aamiaisella, jonka "vanha" isäntäpari oli kattanut. Hotelli on pieni, joten omistajilla on aikaa keskustella kaikkien asiakkaiden kanssa. Vilpittömästi voimme suositella hotellia kaikille omilla jaloillaan kulkeville. Hotelliin johtaa nimittäin jyrkät portaat, hissi kuuluu sarjaan maailman pienimpiä ja huoneisiin vievät portaat ovat vielä jyrkemmät kuin aulaan tulevat. Mutta omistaperhe on aivan ihana. Tutustuimme myös heidän söpöön koiranpentuunsa ,Tommyyn, ikää16 viikkoa, pieni, pörröinen, lyhytkuonoinen. En ole koskaan nähnyt sen näköistä koiraa. Tiedä sitten, onko joku paikallinen rotu vai sekarotuinen, täytynee huomenna kysyä. Vilja heti ihastui siihen ja haluaisi samanlaisen.

Aamupalalla tarjoiltiin myös paikallista herkkua: pannukakkua. Oli  kyllä suomalaisittain lettu. Paistettu rasvassa ja päällä runsaasti tomusokeria, nam!

Suunnittelimme seuraavan päivän ohjelmaakin ennen Amsterdamiin tutustumista ja päätimme jatkaa matkaa sunnuntaina kohti Leideniä, vanhaa yliopistokaupunkia.
Taiteilija työssään

Yllä Vincentin maalaus, alla Viljan piirros
Ensimmäinen kohteemme oli Van Gogh-museo,joka on vain korttelin päässä. Lapset eivät oikein jaksaneet keskittyä, Vilja halusi nähdä Auringonkukat, joista innostuikin sitten piirtämään kopion. Sillä välin me vanhemmat kiersimme vuorotellen loput museosta. Varsin mielenkiintoinen oli Vincentin elämä, tosin surullinen. Mutta hän siis päätti 26-vuotiaana ryhtyä taiteilijaksi, vaikka ei edes tiennyt osaisiko maalata...
Kanaaliajelulla

"asunto"laiva, olisikohan tuollaisessa kiva asua?
Museosta jatkoimme matkaa kanaaleja pitkin. Ostimme liput Amsterdamia kiertävään vesibussiin ja tutustuimme siitä käsin kaupunkiin. Pistäydyimme Central Stationilla, mutta valtavan ruuhkan ja ihmispaljouden vuoksi palasimme äkkiä takaisin vesibussiin. Lapsilla alkoi olla jo virtaa riittävästi, joten seuraavaksi etapiksi valitsimme Oostpark-puiston, josta ajattelimme löytyvän leikkipuiston. Ja olihan siellä...Lapset ovat lapsia, he nauttivat eniten leikkimisestä.

Amsterdam on kyllä kumma kaupunki. Kävelimme (Otsokin!) puistosta takaisin hotelliin lähes 3km emmekä löytäneet kuin yhden japanilaisen ravintolan. Koko päivän aikana silmiimme osui yksi ainoa ruokakauppa. Minneköhän ne ovat ne piilottaneet??? Onneksi hotellin läheltä, melkein Louis Vuittonin kauppaa vastapäätä löysimme ihan hyvän ravintolan.

Kukkatori jäi valitettavasti saavuttamatta ja taitaa olla, ettei meistä ihan parhaita Amsterdam-faneja tullut.

Kuvat eivät nyt suostu latautumaan, yritän myöhemmin uudestaan.