7. päivä Maarianhamina- Turku

 Maarianhaminassa aamu valkeni kirkkaana. Olimme majoittuneet Solhemissä. Huoneen hintaan kuului runsas aamupala. Viimeisen kerran tavarat kasaan ja vielä hetken ehdimme tutustua Maarianhaminaan, ennen laivan lähtöä.

Pommern oli etenkin Viljan mielestä erittäin mielenkiintoinen. Olisi viettänyt siellä vaikka kuinka kauan aikaa tutustuen laivaan ja näyttelyihin. Otso kyllästyi varsin pian... 

 Laivassa oli monta paikkaa, johon kiivetä ja kurkata. On se vaan iso... Ei ole kyllä ollut merimiehillä ruusuiset olot. Miehistöön kuului 20-30 miestä, joka tuntuu isossa purjelaivassa varsin pieneltä määrältä.

Lastiruuma oli valtava, siinä on mennyt monta päivää, kun laivaa on lastattu käsipelissä.

 Merimuseossa pääsi tutustumaan merenkulkuun lähemmin. Otso ruoria vääntämässä.

Vilja ihastui näihin laivan keulahahmoihin ja taisi kuvata niistä jokaisen. Toinen toistaan kauniimpia. Olipa joukossa yksi mieskin.

 

 Pommern vielä kuvattuna Silja Linen satamasta käsin. 

 Emme hirveästi ole isoilla laivoilla risteilleet, joten lapset kyselivät kovasti kuinka iso se laiva on, mihin menemme. Kun laiva lopulta saapui, oli Otso etenkin vaikuttunut. Meidän ohjattiin pyörien kanssa aivan laivan perään, josta sitten puikkelehdimme autojen lomasta hisseille. Lapsia vähän pelotti tässä vaiheessa.

 Satamassa vielä odottamassa laivaa. Vilja sai merimuseosta aurinkokellon, jota tietty piti heti kokeilla.

 Laivan lähtiessä kiipesimme ylimmälle kannelle ihastelemaan Maarianhaminan kaupunkia ennen buffetin alkua. 

 Isä ja lapset...

 Maarianhaminan satamaa. Aikamoinen ruuhka oli klo 13-14 välillä, kun viisi-kuusi laivaa poikkesi satamassa peräkanaa.

Mustakattoinen uuden näköinen rakennus keskellä kuvaa on Solhemin saunarakennus. Valitettavasti saunominen siellä jäi tällä kertaa väliin.

Laivalla kävimme ensin buffetissa, joka oli aivan täpötäynnä. Meillä oli kuitenkin kiva pöytä merinäkymällä laivan etuosassa. Lapset nirsoilivat tapansa mukaan, söivät lähinnä kanavartaita ja pari perunaa. Jälkiruuaksi jätskiä. Aikuisille oli toki paljon kaikenlaista, mutta vähän pettymys tarjonta oli. Lapsuudesta muistaa, kuinka ihmeissään kaiken ruokapaljouden keskellä oli (vaikka lähes yhtärajoittunut oli mieltymykset silloin). Nykyisin  mahtavia ruokapöytiä tarjolla monessakin paikassa, joten ei kai sitä millään saa yhtä säväyttäväksi kokemukseksi.

Laivamatkat eivät kyllä ole ainakaan meitä vanhempia varten -etenkään sesonkina. Lapsiperheitä oli sadoittain, leikkipaikat pullistelivat kiljuvia lapsia ja joka paikassa oli ruuhkaa. Onneksi matka kesti vain 5 tuntia...

 

Maarianhaminasta lähdettäessä lapset olivat sanoneet haluavansa mummin ja ukin kyydissä viimeiset kilometrit. Turussa he päättivätkin jatkaa loppuun asti pyörällä. Mummin ja ukin autossa matkasikin sitten meidän tavarat. Ja hyvä niin, päästiinhän ajamaan jokivartta pitkin kauniissa ilta-auringossa.

 

 Turun linnan puistossa.

 Suomen Joutsen näytti aika pieneltä Pommerniin verrattuna. Mutta päivänkakkara oli jättimäinen!

 Viimeinen lauttamatkan vielä Turussa. Täytyihän sitä Förin kautta mennä!

 Pikkuinen varpusvauva Caribian kylpylän lähettyvillä, toivottavasti se löysi siivet alleen ennenkuin joku peto kävi sen noukkimassa parempiin suihin.

Poshankan pyllypuoli...

Tästä oli enää kivenheitto mummilaan. Niin tuli reissu tehdyksi. Ehkä kirjoitan vielä loppuyhteenvedon jonain päivänä. Tämä taitaa tällä erää jäädä viimeiseksi koko perheen pyöräretkeksi. Ensi vuonna Otso ei mahdu enää istuimeen ja Vilja kieltäytyy ehdottomasti polkemasta itse.

Lisää luontokuvia

 Omituinen kukka, joka kasvoi rantavedessä hiekkarannalla.

 Onko olemassa keltakukkaisia mansikoita? Tämä kasvoi tien varressa ja sen lehdet, kuten kukkakin näyttää mansikalta...

 Etana, etana, näytä sarves, onko huomenna pouta?

 Päivänkakkara

 Kotilo, kai tälläkin jokin tarkempikin nimi olisi...

 Tämä ruusu kasvoi Granbergs Gästhemin pihassa, siellä oli aika monta muutakin ruusua... ja muuta kukkaa.

 Koppakuoriainen, Viljan otama kuva.

Rupisammakon poikanen, tämäkin on Viljan ottama. Niistä oli vaikea saada edestä päin lähikuvaa, kun olivat niin pelokkaita, että heti hyppäsivät pois.

Luonnon helmassa

 Pyöräretkeily lasten kanssa on haastavaakin, mutta on siinä omat etunsa. Pyörämatkustaminen ylipäänsä on normaalia autoilua haastavampaa, mutta toisaalta myös antoisaa. Vaikka ekologinen jalanjälki on näin pienempi, niin täytyy tunnustaa, ettei se ole pyöräilymme syy. On hyvä välillä haastaa itsensä... 

Pyöräilyn parasta antia on luonto. Samat paikathan sitä autollakin toki näkee, mutta pyöräillessä ehtii katsomaan niitä tarkemmin. Toki joka paikkaan ei voi pyöräillessäkään pysähtyä, koska silloin perille pääseminen saattaa kestää. 

Etenkin Vilja on kovin kiinnostunut kukista. Hän suunnitteli jo alkavansa keräämään omaa kasviota. Harmi vain, kun ei tullut yhtään kasvi kirjaakaan mukaan, kun kumpikaan meistä aikuisistaakaan ei ole mikään kasviasiantuntija. Toivottavasti pojasta (tyttärestä) polvi paranee. Kuvat on otettu Canonin peruspokkarilla, joten kuvanlaatu ei kaikilta osilta ole paras mahdollinen. Eikä niitä ole mitenkään muokattu.

 

Koiranputki?

 Harakan tms muun kello

 Villiruusu Paratiisisaarella

 ???

Orvokki

 Metsämansikoita Lökholmenista poimittuna

 "Isä"joutsen Paratiisisaaren (oikeasti Lökholmen) rannalla

 Jokin kivikkokasvi, hassut pulleat punaiset lehdet ja tällaiset kukat. Bomarsundin tornin luona kuvattu.

 Ruusu

Ahvenanmaalainen etana. Näitä oli tiet täynnä, kunhan vähän satoi. Suurimmat n. 15cm:n mittaisia. Ja lapset olivat innoissaan! Jokaisen kohdalla olisi pitänyt pysähtyä ja siirtää niitä pois tieltä, etteivät jää alle ja liiskaannu.

 Muutama kotilokin nähtiin. Tämä nostetttin myös syrjään...

Otso etanaa ihastelemassa...

 

Brändössä näimme kolme auton alle jäänyttä kyytä, joista yksi oli ihan musta.  Ja äidille tiedoksi, ne eivät edellenkään herättäneet sympatioitani käärmeitä kohtaan! Yksi ihan lituskaksi ajettu rantakäärme nähtiin Eckeröön ja Maarianhaminan välissä. Onneksi emme nähneet eläviä käärmeitä!

Peltokasveja tunnistan vähän paremmin ja niitä yritän lapsille opettaa. Perunaa, sipulia, rypsiä, kauraa, ohraa, vehnää, vähän ruistakin nähtiin. Ja tänään Otson kauan kaipaama maissipelto.

Lintujen tunnistuksessa olemme vieläkin huonompia, noloa. Joutsenia nähtiin jonkin verran poikasineen...Muitakin vesilintuja, mutta niiden tunnistus jää heinäsorsan asteelle. 

Tänään näimme myös pienen pieniä rupisammakoita kymmenittäin tiellä. Niitä ihmeteltiin kanssa pitkään ja hartaasti. Lapset loppujen lopuksi tykkäävät ihan yksinkertaisista perusasioista!

6. päivä Eckeröstä Maarianhaminaan

 Aamulla paistoi kauniisti aurinko, mutta taivaanrannassa näkyi hyvin synkkiä pilviä. Juuri, kun olimme saaneet kaikki tavarat pakkattua ja meinasimme hypätä pyörän selkään, alkoi sade. Oli kaksi vaihtoehtoa, joka lähdemme polkemaan sateessa kohti Maarianhaminaa tai lähdemme Leklandetiin, jonka ohi olimme kävelleet edellisenä iltana ja jonne lapset olivat siitä asti mankuneet. Koska sateessa polkeminen ei innostanut ja meillä ei ollut mitään erityisiä suunnitelmia Maarianhaminan suhteen, päätimme mennä Leklandetiin. Se olikin mukava paikka. Jalkapallohalliin oli laitettu 17 toinen toistaan hienompaa "pomppulinnaa". Kuvat puhukoon puolestaan.

 Pari tuntia humpsahti sukkelaan ja lapset tällä kertaa hikimärkiä. Sadekin oli lakannut ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Pienen välipalan jälkeen päästiin matkaan. Navigaattorin mukaan matkaa olisi edessä n. 37km. Osa oli samaa tietä kuin edellisenä päivänä. Välillä päätien vartta, mutta onneksi oli rauhallisempaakin pätkää. Pysähdyimme jälleen syömään Kattbyn kebab-ravintolassa. Siellä olimme syöneet edellisenäkin päivänä ja oli ainoa ravintola, jonka olimme nähneet matkan varrella. Ruoka oli maittavaa. Matka Maarianhaminaa meni joutuisammin kuin aiempien päivien matkat, koska tiet olivat tasaisempia. Ei tätä siltikään voi Hollantiin verrata... kyllä tällä lastilla 35km päivässä (tässä kunnossa) on jo saavutus sinänsä. Hollannissa ajoimme parhaana (lue pahimpana) päivänä reilut 70km.

 Joutsenkin liittyi seuraamme...

Maarianhaminaan pääsimme iltakuuden aikoihin. Majoitumme Solhemissa noin 3km etelään kaupungin keskustasta. Maarianhaminasta oli muuten yllättävän vaikea saada majapaikkaa, joten sesonki suosittelen ehdottomasti varaamaan sen riittävän hyvissä ajoin. Me aloimme varaamaan majoitus kolmisen päivää sitten ja kaikki hakukoneet ilmoittivat, ettei täältä löydy mitään vapaata majoitusta. Laitoin lopulta sähköpostia kolmeen paikkaan ja Solhemista vastattiin heti, että perhehuone vielä löytyisi. Kaksi muuta eivät vastanneet ollenkaan, joten ilmeisesti heilläkään ei ollut tilaa. Majoitusyrittäjät kyllä vastaavat sähköposteihin kiitettävän hyvin. Jos laittoi varauskyselyä, niin yleensä jo muutamassa minuutissa tuli vastaus.

Illalla olimme sen verran väsyneitä, ettemme lopulta päässeet edes paikan uimarantaa katsomaan. Lapset pääsivät tietokoneelle pelaamaan...

Huomenna klo 13.45 lähtee Silja Europa kohti Turkua ja siinä pitäisi meidän olla mukana. Maarianhaminan nähtävyydet jäävät vähälle, kun satamassakin pitäisi olla tuntia aiemmin. Mutta Pommern ja merimuseo täytyy lapsille esitellä. Ehkä me tulemme tänne uudelleen -autolla.

5. päivä Godbystä Eckeröhön

 Idrottscenterin huoneesta. Otsokin sai nukkua yläsängyssä, eikä ihme kyllä tullut reunan yli alas. Monesti aiemmin on nukkunut niin liikehtien, etten ole aiemmin uskaltanut antaa yläsängyssä nukkua.

Juhannussalkoja näkyi vielä siellä täällä. Lapset niitä ihastelivat.

 Mansikoita voidaan myydä näinkin: tien viereen vain mansikkarasiat rahakipon kanssa. Oli itseasiassa ainoa paikka missä tien vieressä oli mansikoita myytävänä. Yhdessä toisessa paikassa myytiin perunoita samalla tapaa. Yllättävän vähän oli kaikenkaikkiaan teiden varsilla mansikkakylttejä. Tämän reitin varrella oli muutama mainos, mutta niissäkin oli aina puhelinnumero, johon olisi pitänyt soittaa. Kahviloita ja ravintoloita,kaupoista puhumattakaan oli koko reitin varrella varsin vähän. Tai sitten ne olivat menneet jo kiinni.

Tie Godbystä Eckeröhön oli varsin tylsä. Välillä toki maalaismaisemaa, mutta pääosin erilaista metsää. Lisäksi varsin pitkä matka jouduttiin ajamaan päätien vartta pitkin. Vaikka tiessä  onkin leveä piennar, ei tunnu kivalta, kun autot pyyhältävät ohitse 90km/h. Autoilijat kyllä kiertävät pyöräilijät kaukaa, siitä heille kiitos.

Eckerössä majoituimme työkaverin suosituksesta  Granbergin vierastalossa. Varasimme huoneen niin myöhään, että mökit ja torppa oli jo varattu. Jouduimme ottamaan kaksi pientä huonetta. Lapset päättivät nukkua kahdestaan toisessa ja olivatkin hyvin reippaita. Vilja laittoi huoneen kauniiksi, kattoi heille iltapalaksi  Prinsessa-keksejä, viinirypäleitä ja pillimehut. Olin varma, että Otson rohkeus pettää viimeistään nukkumaan mennessä, mutta sinne nukahti kumpikin ja aamulla heräsivät!

 Näkymä huoneen ikkunasta. Alue rajoittuu riista-alueeseen. Aidan takana olisi liikkunut saksanhirviä, peuroja, strutseja ja villisikoja, mutta eipä niitä juuri näkynyt. Pihalla oli kyllä lauma ankkoja ja lähistöllä kukkokin kiekui.

Iltasella lähdimme kävellen käymään vielä Käringsundissa .  Sinne oli matkaa 1,5km tietä pitkin. Kaunista siellä oli, mutta liikaa ihmisiä... En ehkä haluaisi kovin pitkään viettää lomaa ihmispaljouden keskellä.

Venesatamaa.

 Takaisin kävelimme lähempänä rantaa kulkevaa luontopolkua pitkin. Matkan varrella oli toinen toistaan hienompia linnunpönttöjä, joita erimaalaiset taiteilijat olivat tehneet. Olisikohan tuollaisessa kerrostalossa kiva asua?

 Tai tällaisessa kahvipannussa?

Tai radiossa? Saakohan kaupan päälle musiikkia?

 

 Vanhoista Peltosen suksista tehty linnunpönttö on myös hauska.

 Tähän pönttöön tarvitaan ainakin rakastunut lintupariskunta.

 Valitettavan epätarkka kuva, mutta tämä on tehty vanhasta matkalaukusta tai ehkä ompelukoneenlaukusta.

Granbergin gästhem vielä ulkoa päin. Meidän toisen huoneen ikkuna on tuolla ylhäällä aukioleva.