sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Harmituksen harmitus

Ei ole vaijerilukoista mihinkään...
Ensimmäiset tunteet olivat aika epäuskoisia. Illalla kaikki kolme pyörää olivat vielä nätisti paikoillaan, aamulla keskimmäinen eli Sepon pyörä oli kadonnut. Lukot olivat nätisti katkaistu isoilla pihdeillä. Mielenkiintoista, että kaksi muuta pyörää oli jätetty. Ei ollut varkaille Viljan uusi, hieno pyörä kelvannut, kuten ei munkaan vanha maastopyörä. Tilaustyötä? Täytyy todeta, että eivät paikalliset turhaan pyöriensä paksuilla kettingeillä kiinni laita. Harmittaa vain se, että ensinnäkin jätettiin pyörät ulos. Ne olisivat mahtuneet hotellihuoneen parvekkeellekin. Alunperin hotellia varatessani meillä ei ollut tarkoitus ottaa omia pyöriä mukaan. Myöhemmin tiedustelin, onko niitä mahdollista saada jonnekin sisään. Vakuuttivat tämän olevan rauhallista aluetta, mutta ei sellaista taida täällä Amsterdamissa ollakaan... Lisäksi olisi pitänyt luottaa ainoastaan U-lukkoihin, se nimittäin oli jäänyt ehjäksi.


Nyt on kaksi jäljelle jäänyttä pyörää parvekkeella ja kärry huoneessa. Pyörän mukana meni kärryn kiinnityskappale, sen metsästäminen on huomisen aamun suurin murhe. Netistä löysin muutaman nettikaupan, joissa niitä pitäisi olla. Yhdessä on jonkinlainen näyttelytila, mutten ole varma voiko sieltäkään ostaa niitä suoraan. Hotellin omistajaperhe on todella upea, ilman heitä olisimme jo varmaan hypänneet seuraavaan lentokoneeseen ja tulleet takaisin Suomeen. Hotellin "vanha" isäntä lupasi huomenna soittaa kyseiseen kauppaan ja hakea kiinnikkeenkin, jos sen sieltä vain saisi. Hän harrastaa moottoripyöräilyä ja käy mielellään hakemassa osat lähikaupungista Nijkerkistä. Täytyy vain toivoa, että kiinnikkeen sieltä saisi, muuten matkanteko taitaa loppua ennen alkuaan.
poliisioperaatio: kuolleet sorsat

Sepolle kävimme jo alustavasti varaamassa vuokrapyörän. Ei kylläkään ihan vastaa menetettyä, mutta kai sillä tarvittavat kilometrin päästelee menemään.

Maittava evästauko Vondelparkissa papukaijojen laulua
kuunnellen
Puolet päivästä meni netissä asioita selvitellessä. Toisen puolen vietimme kaupunkiin tutustuen. Vondelparkissa kävimme eväsretkellä. Menomatkalla Vilja huomasi kuolleen sorsan lammessa, paluumatkalla poliisit olivat juuri eristämässä kyseistä aluetta ja huomasimme siellä loppujen lopuksi kolme kuollutta lintua. Olisiko joutunut jotain myrkkyä vai tappavaa levää?
 
Viljan otos haikarasta

Puistossa näimme myös papukaijoja ja pienen haikaran. Otso sai täysosuman pulunkakasta. Mutta eväät olivat maittavia. Ei sellaisia valmissalaatteja vain Suomesta saa...

Pienen leposession jälkeen jatkoimme matkaa keskustaan. Kävimme siellä pyörävuokraamossa ja rautatieasemalla. Raskaan päivän päätteeksi päädyimme syömään jotain tuttua ja turvallista: BigMacia! Lasten loppuilta sujui leppoisasti KungFu Pandojen kanssa leikkiessä. Ne olivat siis Happy Mealin leluina.

Jännityksellä odotamme aamuyhdeksää ja hotellin "vanha"isännän soittoa, saako palan sieltä ja pääsemmekö jatkamaan matkaa.

1 kommentti:

Malli45 kirjoitti...

Toivotaan, että kaikki järjestyy!
Pitää vaan ottaa rennosti!
Wilmallakin alkoi peli jo tänään klo 8.15. Menemme seuraavaan klo 10.15. Eilen olimme illalla katsomassa JoMa ja SMJ 11-11
Terveiset Hannukalta ja Kalervolta!

Suukkoja ja haleja kaikille <3