sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Kesälomareissua odotellessa

Keksin idean tämän blogin pitämisestä etsiessäni juttuja muista "hulluista" pyöräilevistä perheistä, jotka päättävät viettää osan lomastaa pyöräilemällä. Tarkoitukseni on tehdä tästä päiväkirja vajaan kolmen viikon päästä alkavasta Hollannin reissustamme. Toivon voivani päivittää sitä matkan päällä, jotta sukulaiset ja tuttavat voivat seurata kulkuamme.


Emme ole mitään pyöräilyn ammattilaisia ja perheenäkin voisimme polkea paljon enemmän. Toivottavasti blogi voisi olla myös rohkaisuksi jollekin muulle perheelle. Lasten kanssa on mahdollista pyöräillä, täytyy vain vähän enemmän miettiä minne menee ja millaisella kalustolla.


 Opiskeluaikana Helsingissä pyöräilin suhteellisen paljon. Muutama vuosi taisi mennä ihan ilman bussin kuukausikorttia. Kesätöissäkin 15km päässä kuljin pyörällä vaikka aamuvuoro alkoi klo 6. Tai oikeastaan se oli pakon sanelemaa, ei sinne olisi julkisilla kulkuneuvoilla helposti päässytkään. Yhden viikon mittaisen Ahvenanmaan pyöräretken tein ystäväni kanssa noihin aikoihin. Meillä oli kaikki retkivarusteet mukana: nukuimme teltassa ja teimme ruuan Trangialla. Koko reissu oli mahtava elämys, sitä olen monesti muistellut.

Valmistuttuani ostin auton.... ja muutin kauas pois Helsingistä. Silloin pyöräilykin jäi paljon vähemmälle. Niin innostunut en koskaan oikein ole ollut, että lähtisin ihan huvin vuoksi pyöräilemään. Etenkin, kun paikat jossa asuin,olivat pieniä syrjäseutujen kuntia. Siellä olisi lähinnä voinut ajaa yhtä tietä edes taas...

Seurusteluvaiheessa ajoimme jonkin verran ihan kuntoilumielessä. Siinä olimme huomattavasti tasaveroisempia kuin esim. juoksussa. Asuimme aivan työpaikan nurkalla, mutta moneen muuhun paikkaan kuljimme pyörällä. Pyörä oli kätevä kulkuväline silloisessa asuinpaikassamme, joka oli keskisuuri kaupunki.

Ensimmäisen lapsen synnyttyä täytyi kuvioita miettiä vähän uudelleen. Pyörän lastenistuin tuli toki ostettua, mutta 2006 ostimme pyöräkärryn. Päätimme kerralla panostaa laatuun ja tilaan, joten malliksi valikoitui Chariotsin Cougar 2. Kesäkussa 2006 teimme kahden viikon lomamatkan Maltalle, jonne kärry otettiin mukaan. Ensimmäisen viikon olimme pääsaarella, jossa emme pyörillä ajaneet, mutta toisen viikon olimme pienellä Gozon saarella ja siellä vuokrasimme pyörät. Ei ollut siellä taidettu kovin paljon pyöräileviä perheitä nähdä, sen verran paljon huomiota herätimme :) Eihän siellä pikkusaarella paljon kilometrejä kertynyt, mutta joka päivä ajettiin eri puolelle saarta. Vilja oli silloin himpun alle 2v. ja viihtyi kärryssään hyvin.

Toinen pidempi reissu tehtiin toissa kesänä Tampereelle. Lapset kärryssä, tavarat siellä ja lastenistuimessa lähdimme kahden yön reissulle Särkänniemeen ja kylpylään. Menomatka meni vesisateessa ja takaisin tulimme auringonpaisteessa. Näistä parista reissusta kirjoitan varmaan joskus enemmän.


Välillä kärryn käyttö on ollut liian vähäistä, mutta viime aikoina olemme taas enemmän innostuneet. Tällä hetkellä meiltä on matkaa päiväkotiin n. 8km ja olemme pyrkineet ajamaan pyörillä mahdollisimman usein. Välillä jää yhteen kertaan, parhaimmillaan lasten kanssa on pyöräilty kolmena päivänä.

Tällä hetkellä lapsia on siis kaksi. Esikoinen, Vilja, täytti kesäkuussa 7v. ja kuopus, Otso,  täyttää syyskuussa 4v. Kärryssä alkaa pikkuhiljaa olemaan ahdasta, joten keväällä pitkän harkinnan jälkeen tilasin netistä Follow me tandem-trailerin. Se on kätevä vekotin. Siinä lapsen oma pyörä kiinnitetään aikuisen pyörän perään hinaukseen. Traileri on todella tukeva, pyörä kulkee siellä vaikka yksinäänkin. Vilja tykkää, koska siellä voi tehdä kaikkea mitä muuten ei voisi tehdä, kuten ajaa silmät kiinni ilman käsiä!!!


Kevättalvella taisi syntyä ajatus lähteä kesälomalla pyöräilemään. Koska Vilja jo hyvinkin voisi osan matkaa polkea itse, piti paikkaa miettiä niistä lähtökohdista. Pitäisi olla siis suhteellisen tasaista, rauhallista ja pyörätiet. Moselin laakso oli ensimmäinen vaihtoehto, mutta koska lomalle on juuri elokuussa, vaihdoimme kohteen Hollantiin. Tiedä sitten onko Hollannissa yhtään sen rauhallisempaa, mutta on siellä ainakin enemmän pyöräteitä.

Lentoliput on ostettu. Lähtö on 29.7 ja takaisin tulemme 8.8. Kaksi ensimmäistä yötä olemme Amsterdamissa, mutta siitä eteenpäin ei ole vielä tarkkoja suunnitelmia. Alunperin suunnittelimme vuokraavamme pyörät sieltä, mutta nyt olemme kallistuneet omien pyörien mukaanottamiseen. Meillä on kuitenkin lasten kuljetukseen hyvin soveltuva ja testattu paketti omasta takaa. Kartan ja pyöräilyreittikirjan tilasin jo keväällä hollantilaisesta nettikirjakaupasta. Pikkuhiljaa valmistellaan...

Ei kommentteja: